Mitä on psykoosi?

Teksti: "Muodonmuutos"
Julkaistu: 18. toukokuuta 2006

Salvador Dali (1935): Reminiscence Archeologique De L'angelus

Kenties yksi hämmentävimmistä mielenterveyden ongelmista tai mielen tiloista on psykoosi. Sanana psykoosiin liittyy monenlaisia pelkoja, mielikuvia ja ajatuksia, joista suurin osa on virhepäätelmiä. Psykoosi on henkilökohtainen tila, joka on mielekäs ainoastaan sairaalle itselleen, ja täysin käsittämätön hänen läheisilleen. Omakohtainen sairastuminen joitakin vuosia sitten on johtanut tilanteisiin, joissa olen joutunut selittämään, mistä on ollut kyse.

Sairastumisen syyt

Ennen psykoosin läpikäymistä olin sairastanut pitkään masennusta. Elämässäni oli tulossa suuri muutos – poikani syntymä oli muutaman viikon päässä. Tätä ennen olin vastaanottanut tappouhkauksen, joka sai minut huolestumaan sekä omasta että puolisoni turvallisuudesta. Laajamittainen huoli johti tilanteeseen, jossa en oikein pystynyt nukkumaan öisin. Mieleni täyttyi erilaisista absurdeista rituaalien malleista, joiden avulla kuvittelin suojaavani perhettäni. Poliisi ei tehnyt asialle mitään, joten jouduin olemaan ennen sairastumistani paljon yksin.

Sairastuminen oli hidas prosessi, jossa mieleni omaksui yhä enemmän epätodellista tietoa ja epätodellisia havaintoja, joita voidaan kutsua harhoiksi. Harhoissani puhuin ilmeisesti monellekin ”ihmiselle”, jotka eivät olleet olemassa missään muualla kuin omassa mielikuvituksessani. Itse sairauden aikana en kuitenkaan huomannut tätä eroa. Ymmärrys siitä, mitä todella tapahtui tuli tiedostetuksi myöhemmin.

Vähitellen jätin nukkumatta öisin. En saanut unta tai jos nukahdin näin hirvittäviä painajaisia, jotka pakottivat pysymään hereillä. Monesti lähdin kävelylle keskellä yötä ja tapasin näillä kävelyillä harhoja, joiden kanssa keskustelin. Todellisen maailman ja oman kuvitellun maailmani ero alkoi kasvaa yhä suuremmaksi, kunnes lopulta kaikki pimeni. Jälkikäteen sain kuulla, että olin raivostunut ja heitellyt kirjoja sinne tänne. Tämän jälkeen jouduin pakkohoitoon Pitkäniemen mielisairaalan osastolle.

Miltä se tuntui?

Kuva: Pekka Koistinen

Ensimmäinen tunne jonka koin osastolle joutuessani oli turhautumisesta syntyvä kiukku. Aloin riehua ja hajoittaa paikkoja siksi, että asioiden annettiin mennä niinkin pitkälle – olinhan ennen sairastumistani ollut muutaman kerran kriisiryhmän luona asioimassa ja toiveenani oli ollut osastohoito. Riehumisen lopetti injektio jotain rauhoittavaa lääkettä, jonka jälkeen nukuin ensimmäistä kertaa moneen päivään.

Herättyäni havaitsin, että osastolla oli muitakin varsin huonokuntoisia potilaita. Osa heistä oli yhtä hiljaisia ja sulkeutuneita kuin minäkin, osa puolestaan ylikierroksilla käyviä, mutta kaikki yhtä lailla mielisairaalahoidon tarpeessa. Lääkitys oli vasta aloitettu, joten suurin osa ajasta kului nukkumiseen. Uneni olivat jatkuvia painajaisia, joista en voinut herätä – monesti hoitohenkilökunta tuli ilmoittamaan ruokailuajasta, jolloin sain itseni liikkeelle.

Olin kuitenkin hämmentynyt ja aloin suunnitella oikeusjuttua minua hoitavaa lääkäriä vastaan. Oikeusjutun olisi pitänyt koskea ”vapaudenriistoa”, joka oli oma kokemukseni psykoosissa sairaalahoidosta. Psykoosin edetessä unohdin kuitenkin koko oikeusjutun ja keskityin jonkinasteiseen yritykseen selvittää minkä takia olin osastolla. Käytännössä tämä purkautui piirtämiseen ja kirjoittamiseen. Kirjoitukseni olivat hyvinkin vivahteikkaita, mutta samalla aikaa täysin muulle maailmalle käsittämättömiä - sekä potilaille että henkilökunnalle.

Psykoosille tyypillisiä piirteitä

Psykoosin ollessa käsittämätön muulle maailmalle on myös psykoosia sairastava ihminen lähes tavoittamattomissa. Oma kokemukseni oli ikään kuin menemistä unen logiikalla toimivaan maailmaan, josta paluureitti oli kadonnut jonnekin. Maailma, joka sisälsi oman ja vieraan logiikkansa, oli huomattavasti monimutkaisempi käsittää kuin normaali maailma. Yksi psykoosille tyypillinen piirre oli valtavan lisämerkitysten syntyminen. Kahvikuppi ei ollut vain kahvikuppi – se saattoi olla lähes mitä tahansa ja kaikki tämä samaan aikaan. Kehoon liittyi monenlaisia tuntemuksia – esimerkiksi voimakkaissa ahdistustiloissa koin pääni irtoamisen tai pääni läpi tuulemisen. Samalla tavalla muut ruumiinosat saivat lisämerkityksiä. Vaikkakin psykoottinen häiriö saattaa kuulostaa jossain määrin huvittavalta, se itse potilaalle on täyttä totta. Järki sanoo, että pää ei voi irrota itsekseen, mutta epätodellinen kokemusmaailma tukahduttaa järjen. Mitä kauempana järkevä selitys on, sitä vaikeammaksi sekä sairastuneelle että muille ihmisille tulee välittää kokemuksia ajatuksista, tunteista ja omista mietteistä. Puheen rakenne hajoaa. Sairaan maailma on täysin vieras kaikille muille ihmisille.

Vainoharhat

Omassa psykoosissani olin vakuuttunut siitä, että minua vastaan juonitellaan ja että omistan asioita jotka ovat tarkoitettu vain minulle. Tämä johti aluksi hyvin pitkään hiljaiseen olemiseen jossa varoin puheitani ettei vainoaja – jälleen kerran kuvitteellinen – pääsisi selville omista ajatuksistani. Vainoharhat ovat psykoosin alkuvaiheessa voimakkaita mutta tasaantuvat osaksi epätodellista maailmankokemusta. Vainoharhoissani olin aluksi hyvinkin epäileväinen kaikkea kohtaan – jopa materian olemassaoloa – ja vaikka vainoharhaisuus on vähentynyt, se heijastaa olemassaolonsa keskusteluihin joita käyn ihmisten kanssa. En tietenkään enää ajattele suurta salaliittoa vaan enemmänkin tulkitsen ihmiset väärin. Väärintulkinnassa eleet, sanat ja olemus kertovat enemmän kuin varsinainen puheen sisältö. Tämä on hyvin raskasta ja yksi voimakkaimmista elämää rajoittavista tekijöistä.

Tulevaisuudennäkymät

Lääketieteellisesti ajateltuna en koskaan voi parantua sairaudestani. Voin omata jaksoja, jolloin psykoottiset häiriöt ovat taustalla mutta kokonaisuudessaan psykoosiin liittyvät elämää rajoittavat tekijät ovat jotain, mitä minun täytyy käsitellä koko loppuelämäni ajan.