Narsistien maihinnousu?

Teksti: Kirsi Rekola
Kuva: E.H.
Julkaistu: 29. toukokuuta 2006

Narsismista, luonnehäiriöistä ja psykopaateista puhuminen on nykypäivää. Myös narsistien uhrien asema on noussut keskusteluun. Itsekästä ja kovaa yhteiskuntaammekin on monissa yhteyksissä luonnehdittu narsistiseksi.

Tuskinpa puhe narsismista voi olla pelkkä muodikas kupla. Vai voiko?

Yleiskielessä sanat narsismi ja luonnehäiriö ovat laajentuneet tarkoittamaan kaikenlaista itsekkyyttä, piittaamattomuutta ja omaneduntavoittelua, mistä on seurannut myös ikäviä väärinkäsityksiä.

Narsismi on ikivanha käsite. Psykologiassa ja psykiatriassa narsismi viittaa yleensä paljon monimuotoisempaan ilmiöön kuin kansalaiskeskustelussa.

Narsismi liittyy ihmisen minuuden kokemiseen. Jokainen meistä tietää, miltä narsistinen loukkaus tuntuu. Koemme sen silloin, kun asiat eivät sujukaan siten kuin haluaisimme. Auto ei suostu käynnistymään, kertomani vitsi ei naurata, retkipäivänä sataa, kukaan ei ihastele uutta takkiani, tavoittelemani henkilö ei vastaa puhelimeen. Huomattavasti isommista asioista puhumattakaan.

Eri ihmisten kyky käsitellä narsistisia loukkauksia vaihtelee, mutta immuuni niille ei ole kukaan. Kaikkia ne suututtavat.

Terveestä narsismista on kyse silloin, kun ihmisen elämää sävyttää eheyden ja kohtuullisen häiriöttömän hyvinvoinnin kokemus. Itsetunto, itsetuntemus ja itseluottamus ovat hyvät, ja tunteita, esimerkiksi vihaa, ei tarvitse pelätä. Ihmisellä, jonka narsismi on häiriintynyt, on mainituissa asioissa vaikeuksia.

 Yleiskielessä sanalla narsisti viitataankin narsistisesta häiriöstä tai vähintään narsistisista ongelmista kärsivään ihmiseen. Lieviä narsistisia piirteitä löytyy kuitenkin kaikista ihmisistä.

Narsismin häiriintyminen lienee osa kaikkia psyyken ongelmia. Tämä ei silti tee kaikista mielenterveyden häiriöistä narsistisia häiriöitä. Vain pieni vähemmistö mielenterveysongelmista on luonteeltaan narsistisia.