Narsismilla on monet kasvot

Teksti: Kirsi Rekola
Kuva: E.H.
Julkaistu: 29. toukokuuta 2006

Narsistilla on jatkuva ja pakonomainen tarve saada huomiota, ihailua ja valtaa. Hän haluaa olla keskipiste, aurinko, jonka ympärillä kaikki pyörii. Kun hän välillä väistämättä pettyy näissä toiveissaan ja tulee torjutuksi, seurauksena on niin musertava häpeän tunne, ettei hän pysty sitä kohtaamaan.

Käytökseltään narsistit ovat useimmiten hyvin miellyttäviä, huomaavaisia, hurmaavia ja jopa karismaattisia. He saattavat olla yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisessa asemassa. Heidän näennäisesti rajaton itseluottamuksensa ihastuttaa ja vetoaa meissä johonkin hyvin syvään haluun heittäytyä toisen ihmisen pauloihin paistattelemaan hänen loisteessaan. Tunnemme itsekin puhkeavamme kukkaan hänen säteilynsä voimasta.

Todellisuudessa narsistin itseluottamus ja itsetunto ovat huonot. Koska hän ei pysty käsittelemään häpeän ja syyllisyyden tunteita, hän syyttää pettymyksistään ja omista virheistään aina toisia ihmisiä.

Narsistin valloittava käytös saattaa hetkessä muuttua kylmäksi, häikäilemättömäksi ja manipuloivaksi. Hänen hurja raivonsa hätkähdyttää, ja hänen toimintansa voi saada sadistisia muotoja. Narsisti ei tajua toisille aiheuttamaansa kärsimystä, vaan kokee olevansa itse uhri, koska hänelle muut ihmiset ovat olemassa hänen tarpeitaan varten.

Empatian tunne ei silti ole narsistille vieras. Hetkittäin hän oivaltaa käyttäytymisensä täydellisen kelvottomuuden ja tuomittavuuden. Se ei kuitenkaan saa häntä parantamaan tapojaan. Ohikiitävän katumuksen hetken jälkeen häpeämättömyys ja toisten syyttely saa usein päinvastoin lisäkierroksia, sillä narsistille syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat sietämättömiä.

Narsistin kyky puhua itsensä aina viattomaksi ja uhri syylliseksi hämää muut ihmiset usein perusteellisesti. Narsistin versio asioista vaikuttaa uskottavammalta kuin uhrin. Miten tuntemamme hieno ihminen voisi todellisuudessa olla sellainen hyväksikäyttäjä kuin uhri ponnettomasti yrittää väittää?

”Kiltit” ja ”ilkeät” narsistit

Vain pieni osa narsistisista häiriöistä on niin vakavia, että voidaan puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Tarkkoja määriä on vaikea tietää, sillä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät hakevat hyvin harvoin apua, jolloin he eivät saa myöskään diagnoosia.

Joka tapauksessa kyse on pikemminkin yhdestä kuin useasta prosentista väestöä. Lievempiä narsistisia häiriöitä sen sijaan esiintyy huomattavasti suuremmalla osalla.

Narsistiset ongelmat eivät suinkaan aina oireile piittaamattomuutena ja häikäilemättömyytenä.

Osa narsisteista kokee olevansa täysin muilta ihmisiltä saadun hyväksynnän varassa. He pyrkivät olemaan aina mieliksi ja täyttämään toisten tarpeet. Kun he eivät saakaan vastineeksi hyväksyntää vaan halveksuntaa, usein jopa hyväksikäyttöä, heihin sattuu syvästi, he tuntevat itsensä huonoiksi ja pyrkivät miellyttämään entistä enemmän. He vaativat itseltään täydellisyyttä ja saattavat tuntea olevansa vastuussa kaikesta maailman pahuudesta.

Häikäilemätöntä narsistia kutsutaan joskus paksunahkaiseksi, hyväksyntää hakevaa ohutnahkaiseksi. Narsisti ei voi olla yhtaikaa sekä ohut- että paksunahkainen, mutta monista löytyy molempien piirteitä.

Vaikka ”kiltti” narsisti kuulostaa harmittomammalta kuin ”paha”, molemmat ongelmat ovat vakavia. Molemmilla on suuria vaikeuksia hyväksyä, että heidän elämässään kohtaamansa jatkuvat vaikeudet johtuvat heidän omasta käyttäytymisestään.

Yhteistä kummankin tyyppisille narsisteille ovat heikko itsetunto ja heikko itseluottamus yhdistyneinä suunnattomaan itsekeskeisyyteen. Paksunahkaisen itsetunnon hauraus ei tosin hevin ilmene ulkopuolisille, ja yhtä hankala voi olla nähdä ohutnahkaisen itsekeskeisyyttä.

Paksunahkaisen narsistin on vaikea sitoutua mihinkään hoitoon, koska hän ei halua myöntää tarvitsevansa ketään ja kammoaa riippuvuuden tunteita. Ohutnahkainen narsisti taas kokee helposti tulevansa hoidossa loukatuksi ja on siksi altis jättämään sen kesken.

Ohut- ja paksunahkainen narsisti vetävät usein toisiaan puoleensa magneetin tavoin. Paksunahkainen narsisti kiusaa, nöyryyttää ja jopa pahoinpitelee ohutnahkaista uhriaan. Kuvauksia tällaisista parisuhteista on myös kirjallisuudessa. Sellainen on esimerkiksi Maria Jotunin romaani Huojuva talo, jota pidetään osittain omaelämäkerrallisena.