Erilaisia hankkeita ja projekteja on Suomi täynnä. Myös yhdistyksestämme löytyy useampikin projekti: on yhteisöllistä ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla kehittävä Kotipesä-hanke sekä nuorten työllistymistä ja työelämävalmiuksia edistävä RAY:n avustusohjelma Paikka auki. Allekirjoittanut sekä kaksi muuta yhdistyksen työntekijää tekee töitä Pirkanmaan TE-toimiston rahoittamassa hankkeessa. Pitkäaikaistyöttömien yksilöllistetyn työllistymispalvelun hanke alkoi vuoden 2016 alussa. Hankkeessa kehitettävä palvelu on nimeltään Duuniväylä. Nimi kuvaa sitä, kuinka pyrimme hankkeen kautta poluttamaan pirkanmaalaisia työttömiä kohti työelämää. Lisää Duuniväylästä voit lukea täältä.

Moni hyvä palvelu yhdistyksessämme on saanut alkunsa hankkeena. Sittemmin kyseiset palvelut on onnistuttu vakiinnuttamaan osaksi yhdistyksen perustyötä. Onneksi näin! Läheskään aina hankkeiden tuotoksia ei pystytä vakiinnuttamaan, vaikka ne olisivatkin hyviksi havaittuja ja tarpeellisia. Usein hankkeita jatketaan pätkissä, vuosi kerrallaan. Koska jatkorahoituksen saaminen on lähes aina kysymysmerkki ja hankkeen päättyminen realiteetti, kysytään niin hankkeiden työntekijöiltä kuin asiakkailtakin joustavuutta ja sopeutumiskykyä.

Asiakkaiden tai työkavereiden korviin hanketyö saattaakin kuulostaa lyhytjänteiseltä ja epävarmalta. Tai kuivakkaalta ja byrokraattiselta. Itse koen, että hankkeessa työskenteleminen on mielenkiintoista, vaihtelevaa ja ennen kaikkea valtavan monipuolista! Puhumattakaan kaikista niistä ihanista ihmisistä joita olen työssäni tavannut. Hanketyö on lopulta sangen ihmisläheistä tekemistä niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneiden kanssa. Minulle yksi vuoden kohtia oli kesäkuussa, kun saimme esitellä Duuniväylää sekä Työ- ja Resurssipajaa saksalaisille vieraille. Tuolloin viiden korkeakouluopiskelijan ryhmä tutustui suomalaiseen ja pirkanmaalaiseen työllisyydenhoitoon. Esittelykierros huipentui Avoimelle Pajalle eli Inspikseen, jossa vieraat saivat askarrella itselleen avaimenperät muistoksi visiitistä.

Hanketyöhön kuuluu muun muassa markkinointia ja tiedottamista. Kesäkuussa esittelimme Duuniväylää ja työpajaa saksalaisvieraille.

Hankkeen onnistuneisuutta arvioidaan perusteellisesti vasta hankkeen päättyessä. Tarkastellaan pääsikö hanke tavoitteisiinsa ja saatiinko aikaan toivottuja vaikutuksia? Kokonaisuus on kuitenkin osiensa summa, eikä kattavinkaan raportti koskaan kerro kaikkea sitä hyvää mitä hankkeessa tehtiin ja saavutettiin. Hankkeessa jokainen päivä on erilainen. Koko ajan sattuu ja tapahtuu – myös onnistumisia. Esimerkiksi viime viikolla iloitsimme asiakkaan pääsystä koulutukseen. Hän pääsi opiskelemaan toivomaansa alaa ja oli silminnähden onnellinen tästä. Tällaiset onnistumisen elämykset auttavat jaksamaan työssä ja vahvistavat tunnetta siitä, että hankkeissa todella tehdään arvokasta työtä.

Saara Pakaslahti
Duuniväylä-palvelu, hankkeesta vastaava yksilöohjaaja