Mielen ry:n uuden tunnuksen lähtökohtana on vahva ja ympäri maailmaa levinnyt voikukka, jonka jokainen mykerö muodostuu sadoista pienistä kukista. Haivenpallo on yksi voikukan kasvun ja uudistumisen vaiheista – hetki ennen siementen irtautumista ja etenemistä tuulten kantamina laskuvarjohaituvina uusiin kasvupaikkoihin. Oikealle kaartuva varsi kurottaa kohti tulevaisuutta ja valoa.

Rikkaruohonkin maineen saanut voikukka on monikäyttöinen kasvi ravintona, rohdoksena ja värjäyksessä. Se on myös alkukesän väriläiskä ja tuottaa iloa lapsenmielisille. Tunnus kertoo Mielen ry:n arvoista, joita ovat toivo, osallisuus, uudistuminen ja ilo.